Ollaan kasarmilla jälkeen. Leirille ja takaisin hiihtäminen oli jotenkin muistoja herättävää touhua. Tuo nostalginen tunnelma meni nopeasti pilalle kun paikat alkoivat olemaan arkana. Tuntui että henki menee; en nähnyt mitään enkä juuri kuullut. Vaikka olisin voinut luovuttaa ja mennä moottorikelkan kyydissä, jokin tuolla jossain pakotti minut jatkamaan. Liekkö ollut tuo piilossa kytevä isänmaallisuus.. Päättäväisenä itselleni komensin ettei valamarssia ***kele vieköön jätetä kesken! Sisulla siitä selvittiin. Nyt on vain hieman kuumeinen olo ja huimausta toisinaan. Nyt on mentävä putsaamaan ja öljyämään asetta. Palaillaan!